Työhyvinvointi
Hei, Sinä yritysjohtaja!
Onko yritykselläsi työpaikkaliikunta- ja hyvinvointiohjelma? Tutkimusten mukaan työpaikkaliikuntaan ja työhyvinvointiin investoiminen antaa 3-10, jopa 20-kertaisen tuoton mm. parantuneena tuottavuutena ja vähentyneinä sairaspoissaoloina.
Tuloksia ammattilaisen tuella
Tuottavatko yrityksesi hyvinvointi-investoinnit sitten kymmenkertaisesti? Voisivatko ne tuottaa paremmin? Tutkimusten mukaan jopa 95% suomalaisista työpaikkaliikuntaohjelmista ei aktivoi huonokuntoisia ja liikunnallisesti passiivisia työntekijöitä.
Onnistunut ja tuottava työpaikkaliikunta- ja hyvinvointiohjelma edellyttää tarkkaa suunnittelua, ammattitaitoisen toteutuksen ja pitkäjänteistä ajattelua, jotta sillä tavoitetaan oikeat kohderyhmät, käynnistetään pysyviä positiivisia muutoksia ja saadaan siten oikeasti vastinetta rahalle.

Henkilöstön aktivointi on pääroolissa
Me Kuntoklinikalla olemme kehittäneet yritysasiakkaille uudenlaisen kokonaisvaltaisen ja kustannustehokkaan toimintamallin työhyvinvoinnin kehittämiseen ja seurantaan, jossa henkilöstön aktivointi on pääroolissa. Tehokas aktivointi ja positiivisten elämänmuutosten käynnistäminen on mahdollista vain, jos jokaisen työntekijän lähtökohdat, tavoitteet ja motivaation lähteet kartoitetaan sekä huomioidaan yksilöllisesti. Tarjoamalla yksilöityjä ratkaisuja yksilöllisiin ongelmiin ja suuntaamalla resursseja tarkasti kohderyhmiin, saavutetaan ohjelmalle erinomainen kustannustehokkuus. Emme myöskään jätä ohjelman kannattavuutta arvailun varaan, vaan mittaamme sekä raportoimme ohjelman vaikuttavuutta ja hyvinvoinnin kehitystä organisaatiossanne säännöllisesti.
Kuntoklinikan toimintamalli on yrityksille erittäin helppo ratkaisu toteuttaa kustannustehokas ja vaikuttava liikunta- ja hyvinvointiohjelma. Toteutamme palvelun tulokset käteen –periaatteella; otamme vastuullemme ohjelman suunnittelun, viestinnän, toteutuksen, vaikuttavuuden mittaamisen ja raportoinnin.
